Onnea Isä

touko 30, 2019

Isä

Taiteilija Heidi Hintikka 2019

* * *

Siinä se on ollut, on.

Kaikki käsissäni, katseeseeni kirjailtuna.
Tatuoituna tunnejäljiksi, merkityksiksi matkallani.
Vuosien virrassa lapsuuden leikit isoveljen imussa.
Vilusta vapisevat varpaat kasteen kostuttamilla kedoilla.
Hiekasta haalistuneet housunpolvet,
rapaiset rystyset teryleenihousujen takataskussa.

Pää painettuna liikkumattomana lasiin.
Ikkunaruudussa isä arkisessa aherruksessaan.
Vapauttamassa verkosta veden viljaa,
kotikuusen kumarrellessa – niiatessa nöyrästi.

Vellikellon vaimea väre kaikuna korven keskellä.
Kuusiaidan katveesta pilkahtaa piippu.
Hellepäivän heinänteon katkaisee kannustus:
äidin äänen luja lempeys.

Nuoruuden näkymät vuodenaikojen vaihtelussa.
Vesien vuolaus kevään koitettua.
Rantojen ritvat katoksi kaareutuneina.
Kätkien keskelleen oravanharmaan onkikiven.

Kuukaudet kuluvat ruuhkavuosien rytmissä.
Porstuan pielet toisen tulla.
Solmien suvut, yhdistäen yhteen.
Sinetöiden sielut kahden kulkijan.

Päivien palossa armollinen aikuisuus.
Polun painanteet uurtuvat uriksi.
Katsellen kiitollisuudella sukupolvien syntymää;
kerien kasaan kauneimman ketjun.

Tuntien tuoksinassa nykyisyys.
Kiireetön kahvi huvilan helmassa.
Kalaverkkojen kokeminen samaan suuntaan sitoutuen.
Laskeutunut levollisuus kuorman kevennyttyä.

Aika ajallaan arkistoi ajatukset,
kutoo kokoon eletyn elämän.
Palaset palaavat paikoilleen tässä tienoossa;
näissä näkymissä, taipaleiden tapahtumissa.

Hetken häivähdys viipyy vielä
veden välkkeessä, laineen liplatuksessa.
Tuulenvire tauottaa tiivistyneen tarinan.
Kuljettaen kertomusta juonen jatkumoksi.

Katseen kaaressa sanaton syvyys.
Onni on tässä.

 JH 2019